• Vaellusjourney

Persoona: Maria


Hei ihana, mahtavaa saada sinut mukaan tutustumaan Vaellukseen. Tuskin maltan odottaa, että pääsemme jakamaan kaikkia ihania asioita matkan varrelta!

Mietin pitkään mitä kirjoittaisin itsestäni ja ensimmäisenä mieleeni tuli aitous. Aitous on jotain, joka sytyttää minut joka kerta ja on tärkeänä osana Vaellustani, sillä sitä kautta pystyn olemaan täysin oma itseni. Se on lapsenmielinen kosketus elämään ilman suurempia ulkoisia paineita tai muokkausta ja minusta tuntuu, että monet muutkin kaipaavat aitoutta elämäänsä nyt enemmän kuin koskaan. Kosketus aitoon elämään ja luonnollisuuteen on saattanut jäädä varhaislapsuuteen, joka on ollut itselleni huoletonta sekä onnellista aikaa. Aitouteen kuuluu kaikki kauneus virheineen sekä hankaluuksineen, ja se on mielestäni inhimillisyyden perusta.

’’Pienistä puroista kasvaa suuri meri’’ on yksi lempi vertauskuvistani. Pyrin näkemään kauneuden elämän pienissä ihmeissä, jota kautta koko maailmasta kasvaa suuri kauneuden lähde. Toisin sanoen katsoessani pieniä ihmeitä, johtavat ne suureen mereen, jonka näen joka puolella. Rakastan kävelyitä luonnossa aurinkoisena, sumuisena, sateisena ja lumisena päivänä. Luonto on itselleni tärkeä mielen lääke ja siellä aikaa viettäessäni mieleni rauhoittuu täysin. Meri on luonnon lääkkeistä itselleni kaikkein tehokkain ja olenkin saanut ystävältäni lempinimeksi Seitsemän meren sankari.

Erityisherkkyys on noussut keskustelunaiheena pinnalle muutamassa vuodessa. Se herättää monien kohdalla erilaisia mielikuvia ja ajatuksia, mutta lyhyesti kuvattuna erityisherkän ihmisen hermosto on normaalia herkempi, jolloin erilaiset ärsykkeet vaikuttavat vahvemmin. Olen erityisherkkä ihminen ja minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen visuaalisesti sekä sävelkorvaltani hyvin tarkka. Yhdistän nämä seikat vahvasti mielenkiintooni musiikkia sekä taidetta kohtaan. Lisäksi tunnen kehoni viestimät merkit vahvasti ja tästä syystä liikunta, puhdas ravinto sekä lepo ovat hyvin tärkeä osa hyvinvoinnissani. Saan nauttia erityisherkkyyden tuomista iloista joka päivä, mutta välillä se saattaa osoittautua hankalaksi matkakumppaniksi. Vastapuolella erityisherkkyys tarkoittaa minulle sitä, että saatan tulkita pieniä asioita liian suurina, en ole tyytyväinen ’’epätäydelliseen’’, sillä huomaan pienetkin muutokset. Lisäksi analysoidessani ympäröivää maailmaa taukoamatta tahtomattanikin, tarvitsen vastapuoleksi paljon lepoa sekä hyvä laatuista unta.

Vaellukseni aikana olen kulkenut kauniita, opettavaisia sekä pitkiä teitä. Osaksi matkaani on kuulunut kokea masennus sekä stressiperäinen psykoosi, johon sairastuin tammikuussa. Paranemisprosessi on vielä käynnissä ja haluan jakaa tämän minulle elämää mullistavan kriisin tuomia oppeja avoimesti. Uskon, että minulla on paljon annettavaa monelle Vaeltajalle. Toivon kirjoituksistani olevan apua niinä hetkinä, jolloin on pimeää, mutta myöskin niinä hetkinä, kun saa nauraa maha kippurassa elämän ihanuudelle. En halua kenenkään tuntevan olevan yksin tässä maailmassa ja siinä suurin syy oman Vaellukseni jakamiselle.

Elämä on lahja ja siitä voi nauttia täysin siemauksin. Paranemisprosessissa ollessani saan jakaa arkeani jaksamisen mukaan rakkaan lukkopainiharrastukseni parissa sekä Proakatemialla huippu tiimiyrityksessä nimeltä Eventa Creative!

Läsnäolo on kaikista tärkein kantava voima ja sitä vaalien maailma tuo ihmeitä joka päivä kulkemallemme polulle. Olen intohimoinen Vaeltaja ja ikuinen liikkuja. Matkalla tunnen olevani elossa.

Rakkautta: Maria

#Erityisherkkyys #Hyvinvointi #Kiitollisuus #Läsnäolo #Persoona #Waellus

375 katselukertaa
  • White Facebook Icon

Vaellusjourney

  • White Instagram Icon

vaellusjourney

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now