• Evianna

Uusi vuosi: voiton soundit


JoyActor, Sound of Victory (kaupallinen yhteistyö)

Flow-tila on paljon käytetty sana bisnekielessä. Se hetki, kun on onnistuttava viemään kaupat maaliin on jollain tapaa verrattavissa urheilusuorituksessa onnistumiseen mentaalitasolla. Valmistautumisen on oltava kunnossa, koska itseluottamus ei saa pettää viimeistelyvaiheessa oli kyseessä sitten kädenpuristus tai viimesekunnin ratkaisuheitto ilmaan. Puolivuotta takaperin kesäkuussa pohdimme intohimoa. Sen teeman teksteistä kannattaa käydä palauttamassa mieleen Nupun blogi ja syttymisen kierre, joka on Tapio Aaltosen, Heikki Pajusen ja Kallu Tuomisen kirjasta Sytytä ja syty. Itselleni juuri bisnesopinnot ovat opettaneet sen, että flow-tilaan voi päästä virittäytymällä oikein.

Step 6. Musiikin kuuntelu (tärkeintä on kuulla juuri ne oikeat biisit!).

Aikaisemmin olin ehkä siinä uskossa, että onnistuminen tulee, jos niin on tarkoitettu ja epäonnistumiset tapahtuvat todennäköisimmin juuri silloin, kun pitäisi onnistua. Suomalaisen voi olla yllättävän vaikea seistä menestyksen loistossa, kun menestyksestä puhuminenkaan ei ole kulttuurissamme mitenkään tyypillistä. Voiko olla, että onnistumista saattaa jopa hieman vastustella, niin kuin meillä on tapana suhtautua kohteliaisuuksiinkin: ”Enhän minä nyt mitenkään kovin paljon ole edes nähnyt tämän onnistumisen eteen vaivaa…”. Jos tilanteisiin menisi muutakin kuin vain toivomaan unelmiensa lopputulosta, ja valmisteleekin itsensä vastaanottamaan onnistumisen? Melko mullistava ajatus! Seuraavaksi esittelen omat steppini huippusuoritukseen valmistautumiseen.

Sound of Victory -kuulokkeet pyörähtävät näppärästi vähemmän tilaa vievään asentoon ja mahtuvat mukaan pienempäänkin treenikassiin. Kuulokkeissa on myös osia, joihin on käytetty kierrätettyä muovia. Olen aivan haltioissani näiden tyylikkäästä ja kestävästä muotoilusta!

8 steppiä kohti onnistumista:

  1. Aloita jo edellisenä päivänä: ”tiedä, mitä huomenna tapahtuu”

  2. Positiiviset ajatukset itsestä ja lakkaa vastaanottamasta niitä syrjäyttäviä viestejä

  3. Tee jotain itselle mielekästä mielellään sellaista, jossa koet olevasi hyvä

  4. Terveelliset teot itseään kohtaan: liikunta, täyttävä ateria ja nesteytys

  5. Asun valitseminen sen mukaan, mikä tuntuu tilanteeseen sopivalta

  6. Musiikin kuuntelu (tärkeintä on kuunnella juuri ne oikeat biisit!)

  7. Kiireetön aika ja laskeutuminen sitä kautta läsnäoloon

  8. Tavoitteena rento, mutta keskittynyt olotila (en tiedä, mitään rentouttavampaa kuin kunnon naurut vatsanpohjasta saakka! Siihen saattaa tarvita hauskojen tyyppienkin apua…)

Oikeanlainen valmistautuminen vaatii erittäin herkkää itsetuntemusta, joka voi olla pitkäkin taival sinne, missä saa oikeat vastaukset itseltään. Itsetuntemuksen harjoittaminen on oman kokemukseni perusteella flow-tilan synnyttämisen juuri. Kun lähtee tarkkailemaan, millaiset asiat vievät itseään kohti hyvää ja voittamatonta fiilistä voi luonnostella ensin paperille päiväkirjan tyyliin ”mitä ennen sitä tapahtui, kun olin hyvässä vedossa?”. Reitti onnistumiseen sen kautta, että tuntee itsensä paremmin on kaiken sen vaivan arvoista. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei tälläkään reseptillä voi aina onnistua eikä elämä olisi edes nautinnollista, jos näin olisi. Epäonnistumisista arvokkaan tekee juuri se, että niistä on mahdollisuus oppia. Ja mikä onkaan hienompaa kuin onnistuminen juuri oppimisen ja sinnikkään harjoittelemisen kautta!

JoyActor on kotimainen kuulokkeita valmistava yritys, jossa tiedetään, mikä tukee urheilijaa huippusuoritukseen pääsyssä. Johdottomat Sound of Victory -kuulokkeet kulkevat matkassani valmistautumisen viime metreille saakka ja on helppo uppoutua keskittyneesti hyvälaatuisen äänen soundeihin. Mielestäni mahdollisimman monen suomalaisen pitäisi kuulla kuten minä ennen huippusuoritusta - voiton soundeja!

Tammikuun teema uuden alkamisesta on nyt käsitelty ja vuosi 2019 saatu käyntiin. Toivomme, että kuukauden tekstit olivat sinulle rohkaisuksi lähteä tekemään asioita, joissa sinä voit onnistua tänä vuonna. Ensi viikolla vaellamme kohti seuraavan kuukauden teemaa. Liitythän matkallemme mukaan!

Rakkaudella, Evi


0 katselukertaa
  • White Facebook Icon

Vaellusjourney

  • White Instagram Icon

vaellusjourney

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now