Arvot: merkityksellisyyden kokemisesta

Tässä kuussa käsittelemme arvoja, sekä kokemuksia jotka vaikuttavat siihen kuinka omat (tai muiden ihmisten/yhteisöjen) arvot näemme. Joskus koemme elämässä sellaista, minkä jälkeen emme ole enää samoja. Me muutumme joka päivä,

hetkestä toiseen, mutta joskus käymme läpi kokemuksia, jotka puolestaan aktivoivat reflektointia

entisestään. Minulle tällainen kokemus oli tammikuinen harjoittelu Riekes Centerillä Kalifornian Menlo

Parkissa. Kyseinen harjoittelu myöskin herätteli uusia ajatuksia arvoista, joista keskustelemme tämän kuukauden teemassa Vaelluksessa.

Riekes Center on voittoa tavoittelematon organisaatio, jossa vietin viime kuussa kahden viikon

harjoittelun yhdessä toisen opiskelijan Minna Järvisen kanssa. Riekes Centerin ideologia perustuu ihmisen kehittämiseen ja henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen yhdessä muiden kanssa tärkeitä elämän taitoja opetellen. Kyseessä on paikka, jossa jokaisen erilaisuutta arvostetaan, sekä kaikkia kohdellaan saman arvoisina taustoja katsomatta. Kolme aspektia mahdollistavat henkilökohtaisiin tavoitteisiin keskittymisen, oli kyseessä sitten urheilu, taide tai luonto. Vapaaehtoistyö on myös tärkeässä roolissa osana keskuksen toimintaa, ja sen toteuttaminen viikottain kuuluukin kaikille työntekijöille ja harjoittelijoille. Toiminnan pääajatus on kiteytettynä pariin sanaan ”Riekes center for human enchanment” suomentuu kankeasti, mutta englannin kielinen selitys sanalle enchanment on seuraava:

an increase or improvement in quality, value, or extent.

”this programme of enhancements will improve the daily experience of individuals”

Riekesillä olin hyvin vaikuttunut siitä, kuinka heidän yhteisönsä arvot näkyivät konkretiassa. Kyseessä ei

todella ollut vain sanahelinää paperilla, vaan toiminta koostui selkeästi arvojen perusteella tapahtuvista

päätöksistä. (Honest Communication, Self Supervison, Sensitivity to Others). Riekesille ei saavuta

tuomitsevin ajatuksin, vaan ihmisten keskinäisen kunnioituksen merkitys on tulijalle varmasti selkeä.

Myös matka maailman halki mm. tämän viestittämiseen tuntui hyvin konkreettiselta tavalta osoittaa

sanoman merkitys myös uutta tulijaa kohtaan.

Meille korostettiin sitä, mikä merkitys on sillä, kuinka puhumme itsellemme. (tätäkin aihetta olemme

sivunneet Vaelluksessa; itsensä hyväksyminen tms.) Jos mollaamme itseämme muiden kuullen ”en

osaa soittaa pianoa”, vaikka olisimme ihan hyviä, miltä se tuntuu sellaisesta, joka on vasta aloittanut? Ei

hyvältä. Suomalaisilla on paha tapa itseään vähättelemällä vahingossa vähätellä myös muita. Se on

kansantauti, josta olisi ehkä aika päästäkin jo eteenpäin, sillä sen vaikutukset voivat yllättää

kauaskantoisuudellaan.

Toimimme Minnan kanssa monien nuorten kanssa, myöskin niin että he opettivat meitä. Tutustuimme

poikaan, joka ennen meidän saapumista oli vaarassa syrjäytyä, sillä kotoa lähteminen oli masennuksen

vuoksi vaikeaa. Vietimme aikaa yhdessä, poika opetti meille taidetta ja harjoittelimme yhdessä eri

soittimien soittamista. Ennen lähtömme poika totesi ”you guys literally saved my life”. Hän ei tiennyt

meidän tietävän hänen taustoistaan, mutta se hetki minkä koin tämän välittömän palautteen saadessani

jäi pysyvästi muistiini. Olen miettinyt noita sanoja näinä viikkoina harjoittelun jälkeen ja tuo hetki

kiteyttää hyvin kokemuksen jäävuoren huippua. Silloin ymmärsin yhä paremmin aiemmin kuulemani

sanat heidän toimintaa ohjaavasta aseenteestaan, jota meidänkin tuli noudattaa. ”You work in the spirit

of helping others.”

Minäpystyvyyden tunne

Kuten kaikissa elämää muuttavissa kokemuksissa, myös tässä on vaikea nimetä yhtä erityistä seikkaa

mistä elämyksellisyys juontui. Tottakai pallon toiselle puolelle matkustamiseen sisältyy paljon

uutuusarvoa, mutta mitä muuta siinä oli sen lisäksi? Mitä siellä tapahtui mikä myötä koin

muuttuvani? Käteeni jäi kokemus, joka todisti minulle itselleni että osaan ja pystyn. Otetaan takauma

hetkeen noin kuusi vuotta sitten ennen Portugaliin treenileirille lähtöä. Olin kauhusta niin kankea, että

terapiatapaamisia oli sijoitettu lisääntyvissä määrin ennen lähestyvää matkaa. Niistä huolimatta muistan

edellisenä iltana puhuneeni puhelimessa hoitajan kanssa, sillä en todella tiennyt pystyväni tekemään

tuota matkaa. Tein sein kuitenkin, vaikka helppoa se ei ollut. Kaukana oli ulkomaille lähtöä edeltävä

innostunut kutkutus, vaan sen tilalla koin fyysistä pahoinvointia ahdistukseni vuoksi. Tämä takauma

auttaa lukijaa ymmärtämään, miksi koin harjoitteluni niin mullistavana. Yksin matkustaminen

Yhdysvaltojen (väkiluvultaan) suurimpaan osavaltioon ei todella olisi ollut palakakkua sille entiselle

minälle, joka on muuttunut pikkuhiljaa yhä rohkeammaksi. Olen kerännyt itseluottamusta, sillä minuun

on uskottu. Olen kasvanut vuorovaikutuksessa ympärilläni oleviin ihmisiin ja koen upeana etuoikeutena

saada toteuttaa tätä suhteessa muihin, niin Suomessa kuin myös Kaliforniassa.

Harjoittelun aikana rikoin yhä olettamuksia itsestäni. Olen pitänyt itseäni niin tuttua ja turvallista

rakastavana ihmisenä, etten uskonut nauttivani tällaisesta kokemuksesta niin kovasti. Toisin kuitenkin

kävi ja sain hämmentyä huomatessani vääräksi muotin, johon olin ennen itseni niin selkeästi asettunut.

Ei introverttiuskaan tarkoita, etteikö nauttisi sosiaalisuudesta. Joutuessani keskelle vieraskielistä

ympäristöä, jossa tapaamani ihmiset eivät tunteneet minua entuudestaan, löysin sellaista rohkeutta

minkä olemassa oloa ennen hädin tuskin tiedostin. Sain harjoittelukaverista Minnasta uuden ystävän,

sekä lukemattomia uusia tuttuja Kaliforniasta.

Palattuani Suomeen mielessäni pyöri ajatus, milloin pääsisin jatkamaan työtä jonka aloitimme, työtä joka kaikessa merkityksellisyydessään oli vasta pintaraapaisu Riekes Centeriä. Mieleni malli väitti ettei se ole mahdollista, ennen kuin kyseenalaistin tämänkin ajatukseni. Miksei se olisi mahdollista? Mikä sen estäisi? Minut (sekä Minna) kutsuttiin henkilökohtaisesti palaamaan ja jatkamaan harjoittelua, joka hujahtikin ohi hetkessä. Viikon päästä otankin mukaani kaksi uutta harjoittelijaa koulustamme, ja suuntaan heidän kanssa minulle jo hieman tuttuun ympäristöön Menlo Parkin Riekes Centeriin. Ympäristön vaihdos on aina myös hyvä hetki pysähtyä tarkastelemaan omia arvoja erilaisesta näkökulmasta käsin, sekä erilaiseen kulttuuriin verrattuna.

Kuulemisiin taas muutaman viikon kuluttua! <3

-Nuppu