Persoona: Evianna

May 16, 2018

 

Itsensä esitteleminen on haastavaa hommaa. Pitää olla tarkkana kertooko oikeasti itsestään vai siitä mistä on ansioitunut kuten Nuppukin tekstissään toteaa. Tyttöjen kanssa otimme haasteeksemme kertoa, millaisena itse näkee oman persoonansa.

 

Yksi tärkeimmistä poluista oivallukseen, oman hyvinvointini kannalta, onkin ollut itsetutkiskelu. Millainen minä olen, mistä pidän ja missä olen hyvä, eivät aina olekaan aivan itsestään selviä asioita. Yhden suuntaviivan persoonallisuudessa määrittää usein se, onko sisältä vai ulkoavirittyvä eli melko tunnetukin introvertti-ekstrovertti jako. En sano, että ihmiset tulisi jakaa näin yksiulotteisesti, mitä tällä jaolla liian usein tehdään. Itsekin ajattelin joskus, koska olen lähes 100 % ekstrovertti olen poikkeuksellisen sosiaalinen. Ei sinne päinkään. Itselleni tietoisuus persoonaani liittyvästä ulospäinsuuntautuneisuudesta, on ollut läpimurto sen ymmärtämisessä, millaisten väylien kautta lataudun.

 

Käytännössä tämä tietoisuus näkyy siinä, että olen alkanut tarkkailemaan avoiminmielin asioita, joista voimaannun. Niin yksinkertaiselta kuin se voi kuulostaakin, minulle suuri oivallus oli, että akkuni latautuvat niin päin, että olen toisten ihmisten keskuudessa kuin, että olisin yksin. Niinpä olen jo pitkään tehnyt tietoisia, persoonaani tukevia valintoja. Menen esimerkiksi lepäämään paikkoihin, joissa on ihmisvilinää. Kahviloissa kiireetön istuskelu ja esimerkiksi kirjan lukeminen voisi melkein lukeutua harrastuksekseni. Siitä on saanut alkunsa myös intohimoni kahveihin.

 

Tietoinen valinta on myös se, että taitan pitkät kulkumatkat juuri julkisilla kulkuvälineillä. Mielestäni on hauskaa, jos viereen sattuu joku jonka kanssa jutella niitä näitä. Siinä on ehkä jotain, mikä ei uppoa niin hyvin suomalaiseen kulttuuriin. Jos olen oikeassa, voisin kai väittää, että ripaus kansainvälisyyttä määrittää myöskin hieman sitä, kuka olen.

 

Jos urheilen, urheilen ehdottomasti mieluiten porukassa. Siksi joukkuelajit ovat suosikkejani. Penkiltä seuraan mieluiten jalkapalloa. Sekin saattaa johtua siitä, että fiilistelen stadioneitten käsinkosketeltavaa yhteisöllisyyden tuntua. Koripallo on taas laji, jossa olisin mieluummin itse kentällä. Olen pelannut koripalloa useamman vuoden, mutta aloitettuani korkeakouluopiskelut Tampereella, sen osuus elämässäni on jäänyt vähemmälle.

 

On mielenkiintoista havaita, miten persoonallisuudessa on niin paljon sellaistakin, mihin ei itse voi vaikuttaa. Jotkut ominaisuudet vain ovat itsessä, miellyttivätpä ne tai eivät. Avaintekijänä toimii jälleen kerran se kuuluisa itsensä hyväksyminen.

 

Tämän meidän Vaelluksemme tarkoituksen on olla avointa ja osoittaa siten vertaistukea ihan kaikille. Siksi valotankin hieman omaa kamppailuani jo mainitsemani itseni hyväksymisen kanssa. Aina en nimittäin ole ollut tietoinen siitäkään, kuinka itseäni tulisi kohdella. Tämän päivän yleisin kiputila nimeltään suorittaminen on opettanut jotain itseni kuuntelemisesta. Suorittamisessa asettaa itsensä, omat tarpeensa ja siten koko hyvinvoinnin toisarvoisiksi sen tieltä, mitä voisi saada aikaan. Hakeutuminen ulkopuoliseen apuun suoritusputkesta oli paikallaan, kun nukkumiseni oli vakioitunut 01.00, 03.00, 04.15, ja kymmenen minuuttia ennen herätyskellon soimista, heräämisiin. Oireet näkyivät myös fyysisinä. Hiusten oheneminen, täysin luonnoton aineenvaihdunta ja erilaiset iho-ongelmat saivat nuoren naisen juoksemaan kaikenlaisissa verikokeissa. Lopulta minun oli nöyrryttävä siihen, että ongelma on korvien välissä.


Pysähtyminen. Se on asia, josta en luovu, maksoi mitä maksoi. Tunnen tarvitsevani pysähtymistä silloin, kun ajatusten seuraaminen tuntuu kuin istuisi keinukarellissa; maisema vaihtuu, eri värejä on siellä täällä, kun vauhti hiljenee tajuat kohta, että suunta vaan vaihtuu ja kaiken lisäksi on vielä paha olla. Vaikka yksinoleminen ei varsinaisesti olekaan minulle se latauspistoke, koen tarvitsevani sitä juuri pysähtymiseen. Yksi merkittävin tapa yksinolemisesta nauttimiseen omalla kohdallani on ollut ”hyggeily”. Kaikessa yksinkertaisuudessaan hyggeily on eräänlaista kodikkuuden ja turvallisuuden tuntua, joka tehdään kynttilänvalolla ja lämpimillä villasukilla jaloissa. Hyggeily on istahtamista teekupin ääreen ja uppoutumista läsnäolevaan hetkeen. Parhaimmillaan hyggeillessä tulee se tunne, että on onnellinen juuri nyt eikä tarvitse mitään muuta koko elämältä kuin sen hetken. Silloin asiat palautuvat oikeaan tärkeysjärjestykseen ja suorittaminen lakkaa.

 

Kirjavinkki: Hygge, Hyvän elämän kirja, Meik Wiking

 

Sitten on se juonen käänne, josta pidän erityisesti omassa persoonassani. Se on herkkyys. Ekstrovertti-erityisherkkä, ai että, miten olenkaan oppinut arvostamaan sitä piirrettä itsessäni! Kun minulle ensimmäisen kerran väläytettiin tätä korttia ollessani jakamassa mieleni kiemuroista, olin täysin puulla päähän lyöty. En kokenut erityisherkkyyttä millään tapaa omakseni. Saatoin olla jopa hieman loukkaantunut, ”minäkö erityisen (heikko)herkkä ihminen?”. Tämä oikeastaan kuvastaa erinomaisesti sitä, kuinka huonosti tunsin itseni noihin aikoihin ja miten kieroutunut käsitys minulla oli sanasta ”herkkyys”. Myös tästä alkoi eräänlainen kyseenalaistamisen matka siihen, mitä ovat ne asiat, joilla määrittelen itseäni.

 

Nautin todella, kun voin herkkyyteni ansiosta kokea erityisiä rajapintoja vuorovaikutussuhteissa ja koen herkkyyden antavan minulle myös inspiraatiota luovuuteen. Itsensä hyväksyminen todellakin kannattaa! Siitä eläminen vasta alkaa, kun ymmärtää, miten mahdottoman hienoa on vaeltaa sen kanssa, kuka on. Toivon todella, että Vaelluksen kautta voin rohkaista jokaista lähtemään tälle samalle itsensä hyväksymisen polulle.

 

Rakkaudella, Evi

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Lukemasi perusteella suosittelemme:

Jatkuvasta harjoituksesta (Sarwa Yoga)

December 21, 2019

Matkasta hyvinvointiin

December 19, 2019

1/15
Please reload

"Kolme nuorta elämää täynnä olevaa naista jakavat kanssasi sykähdyttävän tien, Vaelluksen. Vaellus on tapa nähdä elämän kauneus kaiken kiireen sekä kaaoksen keskellä."

  • White Facebook Icon

Facebook

  • White Instagram Icon

Instagram

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now