Läsnäolo: tapani sulautua tähän hetkeen

July 25, 2018

Kun olemme henkisesti siellä missä olemme myös fyysisesti, aikaa tuntuu olevan paljon enemmän. Silloin myös pienet lepohetket palauttavat nopeammin, kun saa levätä tässä hetkessä. Erityisherkkänä huomaan väsyväni jatkuvista ärsykkeistä, vaikka välillä nautinkin pää kolmantena jalkana menemisestä. Tällöin pienistä hetkistä – vain olemisesta – itsekseen tulee yhä tärkeämpiä vireystilaa ylläpitäessä. Silloin pidän huolta siitä, että keskityn omaan hengitykseeni, tai tuulen vireeseen iholla, luontoäidin hengitykseen. Pidän huolen, etteivät ajatukseni karkaa kauppalistaan, tai seuraavan viikon työaikatauluihin. Katselen puistossa hyppeleviä puluja ja ymmärrän tämän olevan minun hetkeni olla vain, hetkeni levätä olemassa kehossani. Ei ole kiire muualle.

 

On hyvä tiedostaa mieluisat tavat pitää huolta omasta hyvinvoinnista ja hakeutua näiden tapojen ääreen. Minulle juoksu on yksi suosikkityökaluistani, sillä lenkkipolulla pystyn uppoutumaan hyvin nopeasti läsnäolevaan hetkeen. Rasituksessa lepääminen lisää psyykkistä joustavuuttani selkeästi, mikä ei ole koskaan ollut parhaita puoliani. Joskus saavun lenkiltä hölmistyneenä ajatellen ”juurihan sinne lähdin”. Matka on mennyt kuin huomaamatta ja olen edennyt flow:ssa kilometristä toiseen. Onkin mielenkiinoista, että vaikka läsnäollen aikaa tuntuu olevan enemmän, niin flow-tilassa se kulkee kuin siivillä! Vaikka läsnäoleminen olisi ollut silloinkin äärimmäistä. Flow-tilaan täytyisi perehtyä paremmin ja siinä olisikin loistava kuukauden teemavaihtoehto Vaelluksen blogiin! Täytyy sukeltaa syvemmälle imun sisään. 

 

 

 

Olen järjestämässä läsnäoloon liittyvää tapahtumaa tulevana viikonloppuna Kaustisella Tastulassa. Tämä kehonhuoltoviikonloppu on matalankynnyksen retriitti, jossa tarjolla on erilaista joogaa, sekä kehonpainoilua. Uskon ja toivon kuitenkin, että tärkein anti on läsnäolon luoma rauhallinen ja tyyni mieli, sekä virkeä keho. <3

 

Koska juoksu on itselleni tärkeä, jopa meditatiivinen harrastus, lähdin mukaan hyväntekeväisyyskampanjaan, jossa yrityksen lahjoittavat kertyneistä kilometreistä Suomen mielenterveysseuralle. Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, kuinka paljon minulle merkitsee lahjoituksien kerääminen mielenterveyttä edistävälle taholle. Tämä kampanja huipentuu 4.8 Helsingissä juostavaan puolimaratoniin, mihin päättyy kilometrien, sekä niiden mukaan karttuvan potin kerääminen tärkeän asian puolesta. Suomen mielenterveysseura tarjoaa nettisivuillaan meidänkin kuukauden teemaan, läsnäoloon, liittyviä harjoituksia itsensä vahvistamiseen. Vaelluksen Evianna on myös keräyksessä mukana juoksemassa mielenterveyden puolesta, sekä Maria kannustusjoukoissa. Kiitos vielä erityisestä Sauconylle kampanjasta!

 

 

Mikä onkaan sinun suosikkitapasi sulautua läsnäolevaan hetkeen, toivon että pidät huolen siitä, että sisällytät sitä arkeesi. Oli se sitten juoksemista, joogaa, puistonpenkillä pulujen katselua tai kissan rapsuttelua.

 

Kaunista keskiviikkoa <3

 

-Nuppu

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Lukemasi perusteella suosittelemme:

Minimalismi - hyväntahdon vastarintaliike

October 30, 2019

Jäähyväisiä jätteille

October 10, 2019

1/15
Please reload

"Kolme nuorta elämää täynnä olevaa naista jakavat kanssasi sykähdyttävän tien, Vaelluksen. Vaellus on tapa nähdä elämän kauneus kaiken kiireen sekä kaaoksen keskellä."

  • White Facebook Icon

Facebook

  • White Instagram Icon

Instagram

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now