Power woman-päivä

August 3, 2018

Nyt on tulossa ihanaa ohjelmaa ihan jokaiselle, joka haluaa lisätietoa oman hyvinvoinnin edistämisestä, niin henkisesti kuin myös fyysisesti. Tampereella järjestetään 8.9 Power woman-päivä, hyvinvointitapahtuma, jossa ajatuksena on jokaisen mahdollisuudet ottaa askeleensa kohti parempaa terveyttä.

 

Tapahtumaan luennoitsijoiksi on valittu vaikuttavan esiintymisen, vyöhyketerapian, sekä life coachingin asiantuntijat, eli kiinnostavaa infoa on tiedossa. Alla näkyy päivän ohjelma, paikkana on Tampereen keskustassa sijaitseva Kulttuuritalo Laikku.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mahtavaa, kun järjestetään tällaista ohjelmaa naisten voimaannuttamiseksi! Power woman on brändinäkin kiehtova, sillä siinä pyritään siihen, että ihan kuka tahansa pystyy tehdä oman panoksensa avulla merkittävän myönteisiä muutoksia omaan elämään. Vastuu on jokaisella ja askel muutokseen on otettava itse, mutta yhteisön tuella. Tärkeinä arvoina korostuu myöskin unelmien löytäminen ja tavoitteellisuus, rakkaus itseään kohtaan, onnellisuus ja kiitollisuus. Kyseisen yhteisön perustanut Saija Ketomäki pitää tapahtumassa paneelin, jossa hän nimenomaan keskustelee ”voimanaisten”, eli sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat elämässään kokenut alamäkiä, niistä voimaantuen, sekä eteenpäin edeten. Eli vuorovaikutteisuutta ei tästä tilaisuudesta puutu. <3

 

Tapahtuman järjestää juhlasuunnittelu Haave, Tatjana Pihjalamäki, ja hän ajatteleekin, että jokainen meistä tarvitsee ympärilleen nimenomaan positiivisia voimia antavia ihmisiä. Toisen ihmisen kannustamisella, tukemisella ja kunnioituksella jokainen meistä voi saavuttaa parhaimman olon myöskin itselleen. Muita viemällä eteenpäin, saattaa huomata etenevänsä myös itse. Näiden ajatuksien kautta löytyy todella yhteisön voima!

 

Tähän tapahtumaan on ostettavissa liput täältä. Elokuun loppuun asti on aikaa ostaa oma tiketti ja 40€ on kyllä pieni summa kahvitarjoiluneen kaikesta siitä hyödystä, innosta ja uudesta infosta mitä tämä päivä tuokaan tullessaan. Itse olen ainakin messissä, tuu sä myös! Löytyy takuulla paljon eväitä yhä energisempään arkeen. Päivän päätteeksi rentoutetaan aktivoitua mieltä rauhoittavalla meditaatiolla. Kuten tapahtuman infosivulla luki, ”Ole mukana syksyn pimeiden tullen valoisassa tapahtumassa.” <3 Nähdään siis siellä!

 

-Nuppu

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Lukemasi perusteella suosittelemme:

Minimalismi - hyväntahdon vastarintaliike

October 30, 2019

Jäähyväisiä jätteille

October 10, 2019

1/15
Please reload

"Kolme nuorta elämää täynnä olevaa naista jakavat kanssasi sykähdyttävän tien, Vaelluksen. Vaellus on tapa nähdä elämän kauneus kaiken kiireen sekä kaaoksen keskellä."

  • White Facebook Icon

Facebook

  • White Instagram Icon

Instagram

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now