Kiire: aika on kallista

October 3, 2018

 

Herään aamulla ja katson kelloa. En jaksa nousta vielä ja torkutan sitten puoli tuntia. Herään uudelleen kellon soittoon ja makaan sängyssä peiton alla miettien mitä puen päälle. Käyn suihkussa ja puen vaatteet ylle. Harjaan hiukset ja laitan meikit. Syön aamupalaa ja pakkaan laukun päivää varten. Kaikki on valmista, mutta jotain tuntuu puuttuvan. Mietin pitkään mitä se voisi olla ja kun tajuan, huokaisen syvään onnesta ja aloitan matkani Proakatemialle. Olen ajoissa paikalla ja katson kalenteria miettien rauhassa mitä minulla on ohjelmassa tänään. Ensimmäinen tiimiläinen tulee luokseni puhkuen ja kertoo olevansa myöhässä. Kysyn, että miten se nyt sillain. Vastauksena kuulen jotain aamusta ja kiireestä ja siitä, kuinka eilen meni hommat niin myöhään. Jatkan omia tehtäviäni ja huomaan, että on ruokatauko. Kysyn ystävältäni lähtisikö hän kanssani syömään, vastaukseksi saan, että on kiire. Tänään ei kerkeä kuin syödä pakkasesta otetun ruoka-annoksen, jos sitäkään. Iltapäivä tulee ja tapaan toisen ystäväni Proakatemialla. Kysyn minkälainen viikko tiedossa ja yllätyksekseni saan taas saman vastauksen, hänellä on kiire.



Kiire töissä

Työyhteisöt ovat omaksuneet kiireisen elämäntavan ja siitä on tullut hyvinkin ihannoitu ilmiö. Täysi kalenteri osoittaa sitä, että henkilö on merkittävä ja hänellä on paljon tapaamisia. Tapaamiset eri ihmisten ja asiakkaiden kanssa luovat illuusion siitä, että kyseisellä henkilöllä olisi täydellisyyttä hipova sosiaalinen elämä. Tämä ei pidä yleensä paikkaansa vaan on päinvastoin. Aika perheelle ja läheisille unohtuu kiireellisten tapaamisten alle, jolloin ihminen ei enää rakenna läheisiä ja merkityksellisiä suhteita. Käy usein niin, että kiireiset henkilöt aiheuttavat kiirettä ympärilleen. Tämä on hyvin ikävää, mutta totta. Tällaisessa kiirekulttuurissa nopeudella yritetään voittaa kilpailu, jota ei ole edes olemassa. On huomioitavaa, että nykymaailmassa tehdään töitä melkein ympäri vuoden. Jokainen kiireen keskellä pyörivä joutuu piiloylitöiden saavuttamaksi. Piiloylityöt tulevat mobiililaitteiden kautta. Työn ja vapaa-ajan ero on häilyvä, jolloin koko organisaation tulisi ottaa tähän kantaa. Pitäisi muistuttaa siitä, että elämässä on muutakin tärkeää kuin vain pelkästään työ.



Mietin elämääni viime syksylle ja totean, että minulla oli aina kiire. Oli kiire treeneihin tai Proakatemialle tai jonnekin muualle. Elin kiireen kuplassa ja tein kaiken kiireessä. Sairastumisen myötä minulla on ollut aikaa pysähtyä. Olen pysähtynyt kaiken kiireen keskellä ja katsonut kiirettä silmiin. Oli hyvin ahdistavaa huomata, että kiire oli minussa. Se oli kuin addiktio, jota en tajunnut olevan ollenkaan, kunnes romahdin. Sairaslomalla minulla ei ollut mihinkään kiire. Sain tehdä juuri niitä asioita, joista nautin niin paljon kuin halusin. Oli hyvinkin ahdistavaa huomata, että olin addiktoitunut kiireeseen. Jouduin monesti käskeä itseäni rauhoittumaan, sillä mietin paljon esimerkiksi valmistumista. Minulla on kiire valmistua, vaikka olen ollut sairaslomalla pitkään. Olen vieläkin sitä mieltä, että haluan valmistua ajallaan, mutta aion tehdä sen niin, ettei minulla ole varsinaisesti kiire vaan pystyn tekemään asiat rauhassa alusta loppuun. Sairaslomani opetti minulle paljon. En enää kiirehdi, vaan suunnittelen menoni tarkemmin. Se auttaa minua pysymään aikataulussa ja tekemään asioita niin, ettei kiire saavuta minua. Olen myös jättänyt turhia asioita elämästäni pois joka auttaa kiireettömämpään arkeen.



Viikon haaste juuri sinulle

Tällä viikolla ota rennosti. Älä anna kiireen voittaa aikatauluasi vaan anna levolle ja rauhalle aikaa. Käytä aikaa juuri niihin asioihin, joista nautit ja jotka ovat sinulle kaikkein tärkeitä. Vietä aikaa perheen kanssa ja syö lounasta ystävän kanssa ilman kiirettä. Katso muuttuuko mikään. Tuleeko elämästä enemmän kaaosta vai tuoko rauha jotain ennenäkemätöntä viikkoosi. Itse aion ottaa rennosti niin pitkään kuin mahdollista ja toivon, ettei kiire saa minusta taas otetta. Se tulee olemaan vaikeaa, mutta helpottamaan elämääni paljon.

 

Rakkaudella 

Maria
 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Lukemasi perusteella suosittelemme:

Minimalismi - hyväntahdon vastarintaliike

October 30, 2019

Jäähyväisiä jätteille

October 10, 2019

1/15
Please reload

"Kolme nuorta elämää täynnä olevaa naista jakavat kanssasi sykähdyttävän tien, Vaelluksen. Vaellus on tapa nähdä elämän kauneus kaiken kiireen sekä kaaoksen keskellä."

  • White Facebook Icon

Facebook

  • White Instagram Icon

Instagram

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now